Soitonopetus

Harkitsetko soittoharrastuksen aloittamista, jatkamista tai lopettamista?

Ota siinä tapauksessa yhteyttä, mietitään omat tavoitteet ja räätälöidään suunnitelma niiden toteuttamiseksi.

Annan opetusta sähkökitaralle, klassiselle kitaralle, akustiselle kitaralle, ukulelelle, sähköbassolle, lyömäsoittimille sekä koskettimille.

Halusitpa sitten aloittaa harrastuksen, hankkia uusia tekniikoita, opetella jonkin yksittäisen kappaleen tai haaveilet Youtube-videon, demon tai kokonaisen albumin äänittämisestä ja julkaisusta, kaikkeen löytyy opetus ja palvelut saman katon alta.

Jokaisen oppilaan kohdalla kuitenkin mietitään ne omat tavoitteet henkilökohtaisesti ja edetään sen mukaan.

Opetus tapahtuu joko lähiopetuksena kotistudiossani tai etäyhteydellä esim. Teamsin kautta.
Lähiopetukseen suunnitellusta soittotilasta löytyy paljon soittimia paikan päältä joten alkumetreillä oma soitin ei ole välttämätön.

Säännöllisen ja oikean harjoittelurutiinin löytämiseksi sekä ylläpitämiseksi oman soittimen hankinta on kuitenkin suotavaa.

Soittotilasta löytyy bändisoittimet: rumpusetti, sähköbasso, piano, koskettimet joita myös hyödynnän opetuksen yhteydessä.

Yleensä oppilaan kanssa käydään läpi myös rumpujen soittoa mikä helpottaa rytmien ymmärrystä ja kehittää rytmitajua.
Pianon avulla taas aukeaa moni teoriapuolen koukero nopeammin.

Soittimien lisäksi opetustilasta löytyy äänityskalusto ja monen oppilaan kanssa ollaankin äänitetty omia tai cover-kappaleita omaksi tai muiden iloksi oppilaan näin halutessa.

Esim.”Jaakko Kulta” hewi-versiona tai Beethovenin “Oodi Ilolle” reggaena.
Onpa muutaman kanssa julkaistu fyysisiä albumeitakin.

Oppilas soittaa oman instrumenttinsa osuudet ja minä äänitän loput soittimet.

 Lähtökohtana on kumminkin ohjata mukavan harrastuksen pariin,

saada itseoivaltamisen riemuja sekä onnistumisen kokemuksia, ei niinkään kouluttaa muusikon ammattiin.

Tarkoitus on pitää opiskelu hauskana ja motivoivana.
Paljon käytännön tekemistä teorian ja tekniikan ohella.

Lapsille lasten ehdoilla ja aikuisille aikuisten ehdoilla säännöllistä harjottelua kunnioittaen sekä pitkäjänteisyyteen ohjaten.

Opetus sisältää oppimateriaalin, harjoitukset ja kappaleet paperi- tai digi- (pdf.)muodossa.
Tutustumiskäynti on ilmainen.


OPETUSHINNASTO

30 min. 35,-
45 min. 52,-
60 min. 69,-

 

Tunnit laskutetaan etukäteen kerralla kunkin kuluvan kuukauden alussa.
Hintoihin sisältyy alv. 24 %

Ota rohkeasti ja ennakkoluulottomasti yhteyttä!

 


OTA YHTEYTTÄ!

Puhelin:
050 5734 775
Sähköposti:
info@timonium.net
Katuosoite:
Linnavuorentie 20 A

37240 Nokia
Timonium Productions
Y tunnus:
3273701-5